Kati Bomansonin taidetta ja elämää satavuotisjuhlanäyttelyn kynnyksellä

Tyttölapsen kutsumus

Kati Bomanson on aina tiennyt kutsumuksensa. Näin ilmeisesti jo Kuopiossa Ranskan vallankumouksen vuosipäivänä heinäkuun 14. vuonna 1918. Tyttölapsi kun huusi synnyttyään niin raivokkaasti, että vanhan kätilön täytyi vastoin tapojaan tyynnyttää lasta. ”Tästä lapsesta tulee vielä uusi Minna Canth”, kerrotaan kätilön huudahtaneen.

Kati.Bomanson.100-v.net

Nuoruuden haaveet

Kutsumus ankkuroitui kaksi vuotta myöhemmin, kun valokuvaamossa otettiin perhekuvaa. Itsepäinen tyttölapsi saatiin mukaan kuvaan mukaan vasta sitten, kun hänelle annettiin eteen kynä ja paperia. Ja siitä asti ovat kynä, paperi ja värit olleet Kati Bomansonin matkakumppanit koko elämän polulla. Taide on ollut kuin elämänlanka hänen sielussaan.

Koulutaival alkoi Kotkassa, vaikka pian tuli muutto Lappeenrantaan. Piirustus ja vesivärimaalaus täyttivät kaikki vapaa-ajat ja haaveena oli Ateneum. Piirustuksessa oli kymppi todistuksessa ja luokkatovereiden joulukortitkin tulivat oikein taiteilijan tittelillä. Kymppi oli Kati Bomansonin todistuksessa aina myös matematiikassa ja erityisesti geometria oli lähellä hänen sydäntään, mikä sitten aikanaan näkyikin maalausten vahvassa sommittelussa ja rakenteessa.

Elämä kuusipäisessä sisarusparvessa ei kuitenkaan ollut aina helppoa ja nuoruuden Ateneum-haaveet vaihtuivat kartanpiirtäjän tehtäviin Kaukaan tehtaille – elanto oli ansaittava. Sota-aikana tehtävät saattoivat olla niin salaisia, ettei karttojen ääreltä saanut poistua edes pommitusten aikana. Ankara ohje oli, että kartat sai luovuttaa ainoastaan tietylle tarkoin määrätylle upseerille, ei kenellekään muulle, ei edes Mannerheimille. Salassapidon tärkeys ei ollut ihme – karttoihin oli merkitty muun muassa räjähdyspanosten sijoituspaikat Saimaan kanavan räjäyttämiseksi, mikäli vihollinen miehittäisi Suomen. Aikamoinen vastuu nuorelle tytölle.

Veljien käydessä rintamalta kotona lomilla he olivat tavanneet usein tuoda vierailulle myös muuan nuoren vänrikin. Rauhan tultua seurauksena olikin avioliitto tämän vänrikin, varatuomari Holger Bomansonin kanssa. Nuorella aviomiehellä tuskin oli tällöin aavistusta, kuinka monessa taidenäyttelyn avajaisissa hän oli vielä tuleva vastaanottamaan kutsuvieraita vaimonsa rinnalla.

kati.bomanson.Valkea amaryllis.net

Taiteen ensimmäinen kausi

Tilaisuus taiteen opiskeluun tuli kuitenkin myöhemmin. Ensin Lappeenrannassa piirustuskurssilla Wäinö Raution hoivissa, joka ensimmäisen työn nähtyään huudahti: ”Onpa Luoja silmää ja kättä antanut!” Se oli kannustava lause Kati Bomansonin taidehaaveille.

Avioliiton myötä edessä oli muutto Helsinkiin ja mahdollisuus opiskella syyskausi Suomen Taideakatemiassa ja myöhemmin osallistua Sam Vannin maisemamaalauskurssille. Vapaataidekoulussakin oli opettajana jälleen Sam Vanni. Voimakkaat ja puhtaat värit, maisemat ja luonnonkukka-asetelmat tulivat Kati Bomansonille jo tällöin tärkeiksi tavoitteiksi.

Ensimmäisistä lapsuuden piirustuksista kului siten neljännesvuosisata taideopintoihin jaensimmäisiin selvästi omaleimaisiin töihin.

Vauhtia maalaukselle antoivat useat Sääksmäen idyllissä vietetyt kesät. Lähellä kirkkoa ja Vanajaveden rantaa sijaitsee taitelija Mikko Carlstedtin upea taiteilijakoti Häkärlä, jonka puitteissa moni kuuluisa taitelija on saanut nauttia isäntänsä vieraanvaraisuudesta. Kati Bomansonilla oli onni saada maalata tässä inspiroivassa ilmapiirissä ja noina kesinä syntyi monta upeaa työtä.

Tuotteliaita olivat myös kesät Martti-enon ja Jenny-tädin luona Mäntyharjun Voikoskella, Pekkolan maatilalla. Aviomies tutki kasveja tieteellisellä tarkkuudella, lapset Ulla, Harri ja Eero leikkivät serkkujensa kanssa käpylehmiä tehden tai ahvenia narraten, jolloin tuleva taiteilija saattoi omistautua kukka-asetelmille. Taiteellisuus ilmeni suvussa eri muodoissa ja lasten leikkitoveri ja serkku Aune Heikkilä tuli aikanaan myös julkaisemaan runokokoelmiaan. Kati Bomansonin 100-vuotisnäyttelyn yhteydessä julkaistavaksi suunniteltu kirja onkin ajateltu toteutettavan siten, että kuhunkin maalaukseen liittyy Aunen luonnonläheinen ja herkkä runo. Näin kehä umpeutuu takaisin puoli vuosisataa aiemmin vietettyihin kesiin, lasten temmellyksiin ja heinäpellon idyllisiin muistoihin.

Oman perheen ja kolmen lapsen myötä sivellin sai vuorotella puurokauhan kanssa. Elämänarvot oli laitettava järjestykseen ja eri asioilla on aikansa. Rauhallisempi tahti ja elämän koulu auttoivat kuitenkin kypsymään, löytämään niin omat ilmaisulliset keinot kuin sanottavankin. Kun puurokauhan oli taas aika jäädä taka-alalle ja siveltimen ottaa paikkaansa, oli luomisvoima vain kasvanut.

Kati.Bomanson.Lumpeen.uni.net

Taiteen uusi aktiivinen kausi

Uusi vuosikymmen alkoi vesivärimaalauksen opiskelulla Helsingin työväenopistossa ja tämän vaiheen myötä Kati Bomanson toimi aktiivisesti Virkailijan kansalaisopiston puitteissa. Perustajäsenenä hän vaikutti yhdessä taiteilijatoveriensa Eira Käärin ja Yrjö Vasaman kanssa siihen, että Munkkiniemessä aloitti keväällä 1973 perjantaimaalareiksi ristitty ryhmä ohjaajanaan taiteilija Aamos Suomela. Ryhmä piti säännöllisesti yhteisnäyttelyitä ja jatkoi toimintaansa maalausharrastuksen parissa lopulta seuraavalle vuosituhannelle saakka.

Itseluottamus kasvoi ja ensimmäinen oma näyttelykin alkoi kangastella mielessä. Näyttely toteutui Helsingin Kluuvin Galleriassa yhdessä Eira Käärin sekä taitelijatyttären ja kuvaamataidon opettaja Ulla Bomanson-Ikosen kanssa. Valmistautuminen taideopinnoista ensimmäiseen omaan näyttelyyn oli vienyt toisen neljännesvuosisadan.

Taide lumosi koko perheen niin, että taiteilijan lapset päättivät viedä rakastamiaan töitä ehdolle Suomen taiteilijaseuran vuosinäyttelyyn. Tilausta Kati Bomansonin taiteelle ei tuolloin kuitenkaan ollut. Yritys ei silti jäänyt merkityksettömästi, koska Helsingin Sanomistsa löytyi taiteilija Pekka Hiltusen ilmoitus, jossa kuulutettiin vuosinäyttelystä reputettuja taitelijoita liittymään uuteen osuustoiminnallisella periaatteella toimivaan Galleria Pikassoon Helsingin Caloniuksen kadulla. Taiteilijat maksoivat yhdessä vuokran ja kukin valvoi Galleriaa omalla näyttelyvuorollaan. Tämä toimintaperiaate osoittautui hyvin antoisaksi: taiteilija sai suoran kosketuksen näyttelyn katsojiin ja palautekin tuli ilman välikäsiä. Vauhti oli tämän jälkeen kiihkeää ja näyttelyt seurasivat toisiaan vuoden tai kahden välein. Tutuiksi tulivat näyttelytiloina myös Kaivopuiston Galleria ja Munkinseudun Galleria. Helsingin lisäksi näyttelyitä oli tyttären kotikaupungissa Riihimäellä, legendaarisessa Vesilinnassa sekä kerran myös kotikaupungissa Lappeenrannassa sekä Tukholmassa. Kesään kuuluivat vuosittain myös yhteisnäyttelyt Pekka Hiltusen isännöimässä Sammatin navetassa. Kolmannen neljännesvuosisadan kestänyt aktiivinen kausi huipentui upeaan retrospektiiviseen 50-vuotisnäyttelyyn Riihimäen kaupunginkirjaston Samuli Parosen salissa.

Kati Bomansonin luomisvoima ei kuitenkaan pysähtynyt tähän, vaan on jatkunut ehtymättömänä seuraavankin eli neljännen neljännesvuosisadan. Työt syntyivät useimmiten kesäparatiisissa Suomusjärvellä, kuten niin usein ennenkin. Näyttelytoimintakin jatkui, nyt Helsingin Uudenmaankadulla Galleria Dixissä. Uusi aika oli tuonut uuden gallerian, josta on nyt myös varattu Kati Bomansonin satavuotisnäyttely, järjestyksessä taiteilijan kahdeskymmenes näyttely. Tässä retrospektiivisessä näyttelyssä tulee esille maalauksia ja akvarelleja seitsemän vuosikymmenen ajalta. Osa töistä on vasta nyt ateljeen sopukoista päivänvaloon löytyneitä aarteita. Säiden herran ollessa suosiollisia mukaan saattaa ehtiä maalauksia vielä tulevalta kesältä.

Kati.Bomanson. Kaislaranta.net

Värejä, maisemia ja kukka-asetelmia: impressionismista ekspressionismiin

Vuosikymmenien varrella on syntynyt satoja öljyväritöitä ja akvarelleja. Kuvat ovat levinneet lukemattomiin koteihin, joissa ne päivästä päivään, vuodesta toiseen luovat ympärilleen iloa, kauneutta ja voimaa. Taiteilija on maalannut aina suoraan luonnosta: metsänreuna muutamine puineen, kukka-asetelma taikka vain kimppu karhunputkia. Aiheita, jotka ovat puhutelleet tekijäänsä. Aiheen valinnassa Kati Bomanson on pyrkinyt yksinkertaisuuteen, joka on johtanut herkempään ja yksityisempään ilmaisuun, maalausten kamarimusiikkiin. Maalausten elementtien ei lopultakaan tarvitse olla suuria tai dramaattisia. Tärkeää ei ole maalauksen aihe sinänsä, vaan se tunne jonka työ katsojassa herättää.

Maisemat ovat vuodenajan värisiä ja metsään johtaa usein huomaamaton polku tai tie. Vesi voi välkkyä taustalla ja puun rungot ja oksasto luovat maalaukselle rakenteen. Uudemmissa maalauksissa saattavat laajat väripinnat käydä vuoropuhelua keskenään. Muotokuvissa Kati Bomanson on keskittynyt erityisesti lapsen olemuksen ja herkkyyden esille tuomiseen. Kukka-asetelmat ovat varhaisemmissa töissä värikylläisin vedoin maalattuja pioneja tai amarylliksiä, myöhemmin tyyli on muuttunut herkemmäksi ja lopulta hyvinkin eteerisiksi.

Kati Bomansonin tyyli on kehittynyt vuosien varrella ja vaikka väriskaala on muuttunut voimakkaasta hillityksi, värit ovat aina pääosassa. Impressionistinen ote, jonka pohjalla on vankka rakenne, luo jäljittelemättömän tyylin ja ilmaisun. Kuvat elävät, niihin voi mennä sisään ja aistia elämän ja luonnon läsnäolon ja ihmeen. Käsiala on siten tunnistettavissa vuosikymmenestä toiseen, luonnonläheisyys ja yksinkertaisuus ovat vain korostuneet. Tyyli on myös vapautunut, ilmaisu on samalla kertaa voimakasta ja herkän runollista. Impressionistisen muodon kautta välittyvät ennen kaikkea ekspressionistiset tunteet. Eikä siten ole ihmekään, että Vincent van Goghin suurena ihailijana Kati Bomanson on maalannnut auringonkukkia, joissa pursuaa energiaa ja elämäniloa, mutta myös vakavuutta.

Kati.Bomanson.Charlotta.net

Juhlanäyttelyn kynnyksellä

Lähes sata vuotta on siis kulunut. Energisen tyttölapsen elämään on mahtunut työtä ja tapahtumia, joista saisi koskettavan, jännittävän, humoristisen ja traagisenkin elokuvan. Mutta yksi on pysynyt: kynä, pensseli ja paperi.

Edessä on nyt valmistautuminen retrospektiiviseen 100-vuotisjuhlanäyttelyyn ja avajaisiin Ranskan vallankumouksen vuosipäivänä heinäkuun 14. vuonna 2018.

——————————————————————————————————————————–

Taideopinnot

1946   Väinö Raution piirustuskoulu, Lappeenranta

1948   Suomen Taideakatemia, syyskausi

1951   Suomen Taideakatemian maisemamaalauskurssi, opettajana Sam Vanni

1955   Vapaataidekoulu, opettajana Sam Vanni

 

Näyttelyt

1976   Helsinki, Kluuvin Galleria

1979   Helsinki, Galleria Pikasso

1980   Helsinki, Galleria Pikasso

1981   Helsinki, Galleria Pikasso

1981   Tukholma, Finlandshuset

1984   Riihimäki, Vesilinna

1984   Helsinki, Galleria Pikasso

1985   Helsinki, Galleria Pikasso

1986   Helsinki, Munkinseudun Galleria

1987   Lappeenranta, Maakuntakirjasto

1987   Helsinki, Kaivopuiston Galleria

1989   Helsinki, Munkinseudun Galleria

1991   Helsinki, Galleria Pikasso

1997   Riihimäki, kaupunginkirjasto, Samuli Parosen sali

1999   Helsinki, Munkinseudun Galleria

2004   Riihimäki, kaupunginkirjasto, Samuli Parosen sali

2010   Helsinki, Galleria Dix

2013   Helsinki, Galleria Dix

2016   Helsinki, Galleria Dix

2018   Helsinki, Galleria Dix

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s