Emma Bayras      TAITEILIAJATAPAAMINEN  torstaina 16.1.2020 klo 14-16.30 !!

Susi, suteni

Öljyvärimaalauksia

4. – 23.1.2020

Avajaiset la 4.1.2020 klo 14-16

Tervetuloa! Välkommen! Welcome!

emma.bayras.ikitalvi.net

Susi on aiheena ajankohtainen.
En ole maalannut susia ottaakseni kantaa vallitsevaan susi(viha)puheeseen.
Olen kuitenkin iloinen teosteni syntymisen ajankohdasta, joka sattui juuri viime vuodelle, jolloin suden paikasta luonnossa kiisteltiin paljon.

Olen maalannut yksitoista öljymaalausta vuoden 2019 aikana hyvin tiiviiseen tahtiin. Kotiäitiys ja ulkomailla asuminen vuosien ajan on etäännyttänyt minua taide-elämästä, mutta olen viimein alkanut napata minuutin sieltä ja tunnin täältä saadakseni maalata.

emma.b.net

Kaikilla maalausteni susilla on omat tarinansa, jotka ovat syntyneet unissa tai syvällä mielikuvituksessani.

Ensimmäistä kertaa susi ilmestyi minulle kolme vuotta sitten. Odotin tuolloin lastamme. Unessa puhtaan valkoinen, suuri ja hyvinvoiva susi asteli vaivattomasti upottavassa hangessa, joka kimalteli auringon säteissä. Tunnelma oli herkkä ja kaikki näkemäni kaunista. Muistan unen kuin olisin nähnyt sen vasta viime yönä.
Tuo uni alkoi synnyttää mielessäni kuvia, joista ensimmäisessä vaalea susi tuijottaa pimeydessä hohtavaa punertavaa valoa. Teoksen nimi on Valo, ja pidän sitä koko teossarjan äitinä.

emma.bayras.2.net

Luonnon ja eläinten ystävänä toivoisin ihmisten kiinnittävän huomiota siihen keiden kanssa maapallon jaamme. Maailman kaikista nisäkkäistä villieläimiä on enää neljä prosenttia. Revontulia ulvovien susien nimi on tästä johtuen neljä ja on näin ollen hiljainen johdatus aiheeseen. Eikö maailmassa todellakaan ole enää tilaa villieläimille, kuten susille?

emma.beyras.1.net

Teen tilaustöinä myös lemmikkimuotokuvia. Vieraile kotisivuillani: http://www.emmabayras.com tai ota yhteyttä: emma.bayras@gmail.com

Emma Bayras

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s